Finnair perunut lentojaan

Finnairin lentoliikenteessä on tänään myöhästymisiä ja peruutuksia. Syynä on Ilmailualan unionin jäsenten ulosmarssi.

- Tähän mennessä olemme peruneet kolme lentoa. Iltaa kohden myös myöhästymiset saattavat kiihtyä, sanoo osastonjohtaja Lassi Rönkkönen Finnairilta.

Myös peruutuksia saattaa tulla lisää. Rönkkösen mukaan tilanteen kehittymistä on vaikea arvioida.

- Myöhästymisiä tulee normaalia liikennepäivää enemmän. Vähän kuin olisi kova lumisade Helsingissä, hän vertaa.

Finnair kuitenkin pyrkii hoitamaan tämän päivän liikenneohjelman normaalisti.

Tilanteen helpottamiseksi yhtiö pyytää matkustajia mahdollisuuksien mukaan välttämään lähtöselvitettävän matkatavaran mukaanottoa ja käyttämään internet- ja kioskilähtöselvityspalveluja.

Finnair kehottaa matkustajia myös saapumaan lentokentälle ajoissa. Ulosmarssin johdosta tarjoilu lennoilla voi poiketa normaalista.

Finnairin mukaan Ilmailualan unionin jäsenten ulosmarssi on laiton. Ulosmarssin piti alkaa kello 15, mutta työntekijät marssivat työpaikalta jo puoli tuntia aiemmin.

Katso Finnairin asiakaspalvelujohtaja Timo Riihimäen haastattelu

Lue myös:

    Uusimmat