Finnair on perunut ainakin 40 lentoa

Finnair on perunut ainakin 40 lentoa maapalveluväen ulosmarssin takia. Peruutukset koskevat sekä kotimaan että ulkomaan lentoja sekä noin 400:aa matkustajaa. Uusien lentojen perumiset johtuvat siitä, että mielenilmaus ei päätykään aiotusti kello 10.

Ilmailualan unionin IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaaren mukaan noin 550 jäsentä jatkaa vielä mielenilmausta. Töihin tulee noin 400 ihmistä.

Laukkujen käsittelyssä on ollut ongelmia eilisestä saakka. Helsinki-Vantaan lentokentälle onkin kasautunut noin 4 000 laukkua.

- Valitettavasti matkatavaraa meillä on paljon täällä tänään. Meillä ei voi olla mitään varjo-organisaatiota varalla tällaisen laittoman lakon varalle. Toimintaa on pyöritetty nyt esimiesvoimin täällä Helsinki-Vantaalla, kertoo matkatavarakäsittelijä Northportin toimitusjohtajan Jukka Hämäläinen MTV:n uutisille.

Haapasaaren mukaan mielenilmausta jatkavien jäsenten työsuhteissa on epäselvyyksiä, joihin liitto haluaa selvityksen Finnairilta puoleenpäivään mennessä.

Kentälle saapuneiden matkustajien laukut toimitetaan myöhemmin heidän ilmoittamaansa osoitteeseen. Finnairin tulopalvelutiskille on muodostunut jono, kun ihmiset yrittävät selvittää matkatavaroidensa kohtaloa.

- Asiakaspalveluun on valjastettu lisää henkilökuntaa, ja heille pitää jättää yhteystiedot. Sen perusteella saamme yhdistettyä henkilö ja matkalaukku, jonka toimitamme sitten haluttuun osoitteeseen, Hämäläinen kertoo.

Ilmailualan unioni IAU aloitti mielenilmauksen eilen vastalauseena sille, että Finnair siirtää Helsinki-Vantaan lentoaseman matkatavara- ja lentokenttäpalvelut henkilöstövuokrausyhtiö Baronalle.

(STT-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat