Finnair luopuu henkilöstön palkitsemisjärjestelmästä – johdon kannustimiin ei kosketa

Finnair on ilmoittanut luopuvansa 3 000 henkilön osalta kannustinpalkkiojärjestelmästä.

Päätöstä perustellaan palkkiojärjestelmän tehottomuudella ja kahden miljoonan euron vuosittaisilla säästöillä. Uuden kannustinjärjestelmän avulla haettavat säästöt eivät kuitenkaan koske johdon kannustimia.

Henkilöstöä edustava Ilmailualan Unioni IAU ei hyväksy menettelyä. Sen mukaan esitetyt perusteet ovat ristiriidassa Finnairin johdon oman palkitsemisjärjestelmän sekä omistajaohjauksen elokuussa julkaisemien valtioyhtiöiden kannustimiin liittyvien linjausten kanssa.

– On arveluttavaa todeta samanaikaisesti palkitsemisen lisäävän työtehoa johdon kohdalla ja sen olevan tehotonta muiden osalta, IAU toteaa tiedotteessaan.

"Sikamaista kohtelua"

Myös Ammattiliitto Pro ihmettelee Finnairin yksipuolista ilmoitusta palkka- ja palkitsemisratkaisuista.

– Finnairin tapa kohdella henkilöstöä on aivan sikamaista. Mitä keskustelua se on, että päätökset tehdään yksipuolisesti ja että ne ovat täysin työntekijöiden intressien vastaisia, Pron puheenjohtaja Antti Rinne kysyy.

Sekä Ilmailualan Unioni että Ammattiliitto Pro edellyttävät Finnairilta omistajaohjauksen uuden linjauksen mukaista menettelyä, jossa johdon palkitsemisen tulee olla osa yrityksen palkitsemispolitiikkaa siten, että koko henkilöstöä palkitaan mahdollisimman pitkälti samoilla perusteilla ja samanaikaisesti.

– Vaadimme, että ministeri Heidi Hautala ohjaa valtion omistajaohjauksen periaatteiden mukaisesti Finnairin toimimaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti koko henkilöstöä kohtaan, Rinne toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat