Finnair lopettaa osan jatkolentojen laukkuselvityksistä

Huomisesta lähtien Finnair lopettaa matkatavaroiden selvittämisen osassa jatkolennoista. Matkatavaraselvitykset jatkuvat kuitenkin tavalliseen tapaan , jos jatkolennon yhtiönä on Finnair tai jokin One World -kumppanuusyhtiöistä.

Finnair lopettaa huomenna matkatavaroiden selvittämisen osaan kilpailevien lentoyhtiöiden jatkolennoista. Muutos koskee vain niitä jatkolentoja, jotka on kirjattu eri matkalipulle kuin Finnairin.

Yhtiö selvittää matkatavarat myös entiseen tapaan, jos jatkolennon yhtiönä on Finnair tai jokin sen seitsemästä One World -kumppanuusyhtiöstä.

Lentoyhtiöiden allianssiin Oneworldiin kuuluvat Finnairin ohella:

- Monet lentoyhtiöt eivät ota vastuuta laukkujen siirtämisestä edes omien lentojensa välillä, Finnairin asiakaspalvelusta vastaava johtaja Paavo Virkkunen muistuttaa.

Finnairin tiedotuspäällikkö Usko Määttä sanoo, että muutos koskee vuositasolla vajaata 180 000:tta matkustajaa. Aiemmin Finnair ehti arvioida määrän pienemmäksi.

Määttä kertoo, että uudistuksessa on mukana alle kaksi prosenttia kaikista matkatavaroista.

- Tämä koskee lähinnä halpalentoyhtiöiden matkustajia, mutta myös joitakin muita yhtiöitä, Määttä kiteyttää.

Yhä useampi matkustaja yhdistelee matkansa itse eri yhtiöiden tarjoamista edullisista lennoista. Muutos saattaa vaikuttaa esimerkiksi asiakkaisiin, jotka ovat ostaneet aloitusyhteyden ja jatkoyhteyden liput netistä kahdelta erilliseltä sivustolta.

Finnairin mukaan matkustajalle tulisi kertoa jo matkaa varatessa, jos vaihtoaika ei ole riittävä matkatavaroiden lähtöselvityksestä huolehtimiseksi jatkolennolle.

- Useimmissa tapauksissa matkustajien ei tarvitse tehdä uudistuksen takia mitään. Jos haluaa, voi tietysti olla asian vuoksi yhteydessä matkatoimistoon tai Finnairiin, Määttä neuvoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat