Finnair lomauttaa ja vähentää matkustamohenkilökuntaansa

Finnair lomauttaa ensi vuonna vaiheittain matkustamohenkilökuntansa: noin 2 000 lentomäntää ja stuerttia. Määräaikaiset lentoemännät ja stuertit, joita on 200, saavat puolestaan lähtöpassit.

Finnairin viestintäpäällikön Taneli Hassisen mukaan ratkaisu on osa viime keväänä alkaneita yt-neuvotteluja, joilla pyrittiin viiden prosentin kustannussäästöihin.

- Yhtiö ehdotti tuolloin palkkojen jäädyttämistä ensi vuonna viiden prosentin osalta. Siihen olisi sisältynyt takaisinmaksuvelvoite, mikäli tulos olisi parantunut. Henkilöstöjärjestöt eivät tähän suostuneet, Hassinen sanoo.

Hänen mukaansa lomautusten ja irtisanomisten ei pitäisi vaikuttaa yhtiön matkustajaliikenteeseen, sillä se on vähentynyt muutenkin, kun Aasian-reittejä on karsittu.

Lentäjien osalta sopimusneuvottelut ovat vielä kesken, mutta lomautukset saattavat uhata myös heitä. Hassisen mukaan lentäjien koulutustarve kuitenkin kasvaa ensi vuonna.

Ammattiliitto: Syynä halvan työvoiman osto Espanjasta

Lentoemäntien ja stuerttien ammattiliitto SLSY pitää Finnairin toimia "rajuina". SLSY:n puheenjohtajan Mauri Koskenniemen mukaan yhtiö olisi voinut välttää lomautukset kokonaan, jos se ei ostaisi Helsingin - Phuketin lentoja espanjalaiselta Air Europa -yhtiöltä.

- Tarjouduimme huomattavasti työehtosopimusta halvemmalla palkalla espanjalaiskoneiden matkustamoon. Mutta Finnair palkkasi espanjalaisen henkilökunnan, Koskenniemi sanoo.

Hän kertoo yhtiön toimitusjohtajan Jukka Hienosen kirjoittaneen blogissaan, että Air Europan lennoilla sovelletaan espanjalaista työehtosopimusta. SLSY on riitauttanut asian.

Ammattiliitto tarjosi vaihtoehtoja

Lomautusten välttämiseksi SLSY tarjosi Finnairin johdolle osa-aikamalleja. Yhtiö suostui niistä vain pienten lasten vanhemmille tarkoitetun mallin laajentamiseen. Siinä työtunteja on 35 - 90 kuussa.

- Siihen ei ole kuitenkaan juuri ilmaantunut halukkaita. Jos tekee vain 35 työtuntia, ansiot jäävät pieniksi, Koskenniemi sanoo.

Pitkään vaikeuksissa ollut matkustajaliikenne saattaa Koskenniemen mukaan lähiaikoina normalisoitua ja Finnairin toimet voivat osoittautua vääriksi.

- Juuri luin internetistä, että Bangkokin lentokenttääkin ollaan avaamassa liikenteelle.

Finnairin matkustamohenkilökunnan yt-neuvotteluista kertoi ensimmäisenä YLE-Uutiset

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat