Finnair joutuu maksamaan lennolta jääneelle

Lentoyhtiö Finnair on hävinnyt kiistan korvauksista, joita lennolta lakon vuoksi jäänyt matkustaja vaati. Helsingin hovioikeus tuomitsi yhtiön maksamaan hänelle 400 euroa.

Kiistassa oli kyse lennosta, joka oli matkalla Barcelonasta Helsinkiin. Matkustaja saapui varaamalleen lennolle oikeaan aikaan mutta ei päässyt sille, koska yhtiö lennätti lakon vuoksi kentällä kauimmin odottaneita ensin kotiin. Miehen kotiinpääsy viivästyi kymmenen tuntia.

EU:ssa on korvausjärjestelmä siltä varata, että lentoyhtiö myy koneeseen enemmän lippuja kuin mitä siihen on paikkoja. Hovioikeuden mukaan tätä asetusta sovelletaan kuitenkin ylivarausten lisäksi myös tilanteisiin, joissa matkustajan lennolle pääsy evätään toiminnallisesta syystä.

Hovioikeus katsoi, että Finnair epäsi miehen pääsyn lennolle vastoin tämän tahtoa. Tämän vuoksi hänellä on oikeus saada korvauksia, eikä yhtiöllä ole lakosta johtuvaa syytä vapautua korvausvastuusta.

Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt vaatimuksen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat