Finnair: Jos voit, siirrä matkaa

Finnair suosittelee, että mahdollisimman moni lentäjien lakon vuoksi peruuntuvien lentojen matkustajista siirtäisi matkaansa.

- Lähtökohtaisesti kannattaisi miettiä sitä, pystyykö matkalle lähtöä siirtämään, jos ei ole aivan välttämätöntä matkustaa, kertoo Finnairin palvelusta vastaava johtaja Timo Riihimäki MTV:n uutisille.

- Jos on välttämätön tarve matkustaa, Finnair pyrkii uudelleenreitittämään matkustajan yhteistyökumppaneiden avulla. Finnair vastaa tästä koituvista kustannuksista.

STT:n mukaan peruuntuneen lennon tilalle saa myöhemmin uuden, vastaavan lennon, vaikka lipun ehdoissa lukisi, ettei matkustuspäivää voi muuttaa. Halutessaan lipusta saa rahat takaisin. Jos korvaavia lentoja ei riitä kaikille niitä tarvitseville, matkustajat saattavat joutua perustelemaan yhtiölle, miksi juuri heidän on välttämätöntä päästä heti matkaan.

Myös kotimaassa matkustajia pyritään lennättämään yhteistyölentoyhtiöiden avulla.

- Valitettavasti tilanne on käytännössä varmaan se, että osa matkustajista joutuu turvautumaan raideliikenteeseenkin, Riihimäki toteaa.

Riihimäki ei halua arvioida, kuinka pitkään lakkoon Finnair varautuu.

- Näillä näkymin katsotaan tilannetta päivä kerrallaan.

Lue lisää poikkeusjärjestelyistä Finnairin tiedotteesta

Lue myös:

Katso Pauli Poutasen raportti

Katso liikennelentäjien puheenjohtaja Kristian Rintalan haastattelu

Lue myös:

    Uusimmat