Finnair ja lentäjät osaratkaisuun

Lentoyhtiö Finnairin säästöneuvottelut lentäjien kanssa nytkähtivät eteenpäin tänään. Finnairin mukaan nyt on saavutettu osaratkaisu siirtymisestä uuteen yksikkökustannuksia alentavaan palkkamalliin, jonka työstämiseen otettiin vielä lisäaikaa.  

Neuvotteluja asian viimeistelemiseksi jatketaan syyskuun 7. päivään saakka. Finnair sitoutuu siihen, ettei lomauta eikä irtisano liikennelentäjiä ennen jatkoneuvotteluiden päättämistä.  

Finnair ja lentäjät yrittävät sopia yhteensä 17 miljoonan euron säästöistä. Yhtiön operatiivisen johtajan Ville Ihon mukaan niistä 15 miljoonaa pitäisi saada kasaan pääosin juuri uudella palkkamallilla. Jo nyt neuvotteluissa on sovittu yksittäisistä työehtosopimusmuutoksista, joilla saavutetaan noin kahden miljoonan euron vuosittaiset säästöt.  

Ihon mukaan sekä Finnair että lentäjät ovat sitoutuneet siihen, että uuteen palkkamalliin siirrytään. Se on kuitenkin niin monimutkainen, että mallin viimeistely ja lopullisen säästöratkaisun sopiminen vievät vielä aikaa.  

Lentoemäntien ja stuerttien kanssa Finnair ei päässyt säästöistä sopuun ja suunnittelee siksi matkustamohenkilökunnan osittaista ulkoistamista.  

Lue myös:

    Uusimmat