Finnair harkitsee taas isoa ulkoistusta - nyt catering-palveluissa

Säästöjä jatkuvasti hakeva Finnair ryhtyy selvittämään ateriapalveluiden ulkoistamista, mikä koskisi yli 800 työntekijää catering-palveluissa.

Finnair hakee tällä kertaa ratkaisua yhdessä työntekijöiden kanssa, jotta puolitoista vuotta sitten matkalaukkukaaokseen johtaneet ulkoistamiskiistat eivät toistuisi.

Tuolloin maapalveluiden ulkoistaminen Baronalle tuli työntekijöille yllätyksenä ja johti välittömästi ulosmarssiin.

- Haluamme olla tässä avoimia ja ottaa henkilökunnan mukaan tähän arviointityöhön jo hyvissä ajoin. Selvitystyö voi viedä kuukausiakin, arvioi toimitusjohtaja Mika Vehviläinen.

Vehviläisen mukaan useat lentoyhtiöt ovat jo luopuneet omasta ilmailukeittiöstään.

- Uskon, että Finnairin oma henkilöstömäärä pienenee jatkossakin ja toisaalta työllistämme enemmän yhteistyökumppaneitamme. Tällä tavoin saamme joustoa toimintaamme, Vehviläinen sanoo.

Finnairin henkilöstömäärä on vähentynyt kymmenessä vuodessa 3500 työntekijällä. Parhaillaan on käynnissä Finnair Tekniikan saneeraus, missä vähenee 450 henkilötyövuotta vuoden loppuun mennessä.

Finnair joutuu hakemaan lisäsäästöjä, koska lentopetrolin hinta on parissa vuodessa lähes kolminkertaistunut. Polttoaine on yhtiön suurin kuluerä ja se vie menoista jo 23 prosenttia. Palkkamenojen osuus on 20 prosenttia.

Tammi-maaliskuussa Finnairin tulos painui entistä pahemmin tappiolle ja oli 43 miljoonaa euroa miinuksella.

Japanin tsunamin vaikutukset tuntuvat Finnairissa vielä pitkään. Koneet lentävät tyhjinä Euroopasta Japaniin.

- Japani on Finnairille erittäin merkittävä, se on lähes saman kokoinen meille kuin kotimaan markkina. Olemme Japanista enemmän riippuvaisia kuin muut kansainväliset lentoyhtiöt, Vehviläinen muistuttaa.

Katso Jussi Kärjen juttu (Kymmenen uutiset 28.4.2011)

Lue myös:

    Uusimmat