Finlandia-taloon edelleen Carraran marmoria

Helsingin kaupunginhallitus pitää kiinni siitä, että Finlandia-talon julkisivu päällystetään valkoisella Carraran marmorilla. Kaupunginhallitus kumosi siten yleisten töiden lautakunnan viime keskiviikkona tekemän päätöksen, jonka mukaan muutkin rakennusmateriaalit tulisivat kysymykseen.

Kaupunginhallitus otti Finlandia-talon julkisivumateriaalin päätettäväkseen tänään ylimääräisenä asiana kaupunginjohtaja Eva-Riitta Siitosen esityksestä. Esitys hyväksyttiin äänin 12-3. Sen vastustajat olivat kaikki eri puolueryhmistä. Kaupunginhallitus hyväksyi kuitenkin lautakunnan päätöksen siltä osin, että julkisivu-urakkaa hoitamaan voidaan etsiä uusi urakoitsija työssä pahoin myöhästyneen Kopal-Pinta Oy:n tilalle. Kaupunginhallitus kehottaa lautakuntaa toimimaan ripeästi, jotta työt saadaan vauhtiin.

Finlandia-talon johtaja Matti Kivinen sai virkavapaata tehtävästään huhtikuun 17. päivästä vuoden loppuun asti. Kivinen pyysi vapaata sillä perusteella, että remonttisotku on ollut kohtuuttoman pitkä ja raskas. Hän siirtyy hoitamaan Helsingin kulttuurikaupunkihankkeen markkinointia. Kivisen tehtäviä hoitamaan kaupunginhallitus nimitti tilapäisesti osastopäällikkö Hannu Hakalan, joka on tähän asti hoitanut Finlandia-talon hallintoa kaupunginkansliassa. Pidempiaikainen sijainen etsitään kevään aikana.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat