Finlandia-talon laatoitustyö puolivälissä

Finlandia-talon julkisivuremontti on edennyt puoliväliin laattaneliöissä mitattuna. Tammikuun loppupuolella talossa vietetään harjannostajaisia. Näillä näkymin suunniteltu aikataulu pitää ja talo on paraatikunnossaan toukokuun puolivälissä.

Yhteensä valmiiseen taloon tulee laattapintaa 8000 neliömetriä. Talo päällystetään samalla Carraran marmorilla kuin viimeksikin, vaikkakaan aivan samasta louhoksesta marmori ei ole.

-Hionta on hyvin lähellä sitä mitä se oli aikaisemminkin. Marmori on kuitenkin pehmeä luonnonkivi. Kun sitä katsoo nyt, se on yhdennäköinen, ja kun sitä katsoo vuoden päästä, se on jo vähän toisennäköinen, johtaja Olavi Tikka HKR-Rakennuttajasta kommentoi eroa entiseen päällysteeseen.

Laattojen kiinnitystä on tällä kertaa pyritty parantamaan niin, että laattoja voi tarvittaessa vaihtaa yksitellen. Olennaista on myös se, että jokainen laatta lepää omalla perustallaan eivätkä laatat nojaa toisiinsa.

-Silloin jokainen elää omaa elämäänsä. Uskomme, että sisäisiä jännityksiä ja käpristymistä tulee näin vähemmän. Sitä, voidaanko uudella perustusratkaisulla venyttää remonttien väliä, ei Tikkakaan lähde arvuuttelemaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat