Finavian tytäryhtiön työntekijöillä lyhyt ulosmarssi lentoasemilla

Finavian tytäryhtiö Airpron työntekijät ovat poistuneet työpaikoiltaan kolmella lentoasemalla. Mielenilmauksen on määrä kestää Turussa, Tampereella ja Oulussa aamukymmenestä puoleenpäivään.

Ulosmarssilla protestoidaan menettelyä, jossa Airpron työntekijöille maksetaan samoista töistä alempaa palkkaa kuin konsernin muille työntekijöille.

Finavia arvioi, että ulosmarssin vaikutukset lentomatkustajille jäävät varsin vähäisiksi.

– Turussa ja Tampereella vaikutukset matkustajille ovat olemattomat ja Oulussakin vähäiset. Oulussa ulosmarssi muuttaa turvatarkastuksia siten, että ne hoidetaan nämä kaksi tuntia esimiesvoimin, kertoi Finavian viestintäjohtaja Mikko Saariaho.

Tilannetta helpottaa se, että Suomen lentoasemilla on puoleenpäivään asti melko hiljainen lentoliikenne.

Saariahon mukaan työntekijöiden ulosmarssi tuli Finavialle yllätyksenä.

Ilmailualan Unioni ilmoittaa, että se on tarvittaessa valmis tukitoimiin Finavian ylläpitämillä lentoasemilla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat