Finanssivalvonta varoittelee lepsuilusta lainanannossa

Asuntoluottojen ja määräaikaistalletusten hintakilpailu on kiristynyt niin paljon, että pankkien kannattavuus voi pitkällä aikavälillä vaarantua, arvioi Finanssivalvonta.

Pankkivalvojan mukaan matala korkotaso ja kiristynyt kilpailu kavensivat pankkien korkomarginaalia selvästi viime vuonna. Marginaali tarkoittaa viitekoron päälle laskettavaa prosenttiosuutta, jonka pankki perii itselleen lainasta. Finanssivalvonnan mukaan korkokate aleni viidenneksellä.

Finanssivalvonta varoittelee pankkeja liian löyhästä lainojen myöntämisestä. Alhaiset korot voivat houkutella joitain asiakkaita ottamaan maksukykyynsä nähden liian suuria asuntolainoja.

Asiakkaalle pitääkin kertoa selvästi, miten markkinakoron nousu vaikuttaa luoton maksueriin ja maksuaikaan.

– Finanssivalvonta pitää tärkeänä, että pankki arvioi yhdessä asiakkaan kanssa riskeiltä suojautumisen tarpeen, sanoi johtaja Anneli Tuominen.

Finanssivalvonnan mukaan Suomen finanssisektorin tila on edelleen vakaa. Pankki- ja vakuutussektorin vakavaraisuus on vahvistunut viime vuoden aikana.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat