Finanssivalvonta tarkkailee uutta WinCapita-yhtiötä

Finanssivalvonta kertoo seuraavansa uuden WinCapita Oy:n toimintaa. Lakimies Harri Hirven mukaan Finanssivalvonnan kannalta oleellista on vain se, edellyttääkö yhtiön toiminta toimilupaa. Pelkän valuuttakaupan harjoittaminen ei lain mukaan vaadi toimilupaa.

- Tilanne on toinen, jos käytetään valuuttajohdannaisia, esimerkiksi optioita tai termiinejä. Ne ovat rahoitusvälineitä ja silloin lähestytään toimiluvallisen toiminnan piiriä. Jos näyttää siltä, että yhtiö tarvitsee toimintaansa luvan, me lähdemme liikkeelle.

Hirven mukaan asiaa on vaikea arvioida, koska tiedot WinCapita-yhtiön suunnitelmista ovat niin vähäiset. Finanssivalvonta aikoo joka tapauksessa seurata tilannetta ja julkaista WinCapita Oy:tä koskevan tiedotteen lähiaikoina.

- Meillä on valistusvelvollisuus sijoitustoimintaan liittyvissä asioissa, Hirvi kertoo.

WinCapita-vyyhti sai erikoisia piirteitä, kun jättimäisen rikostutkinnan aiheuttaneen klubin raunioille perustettiin uusi osakeyhtiö. Sen vastuuhenkilöiden joukossa on aiempaan WinCapitaan sijoittaneita henkilöitä.

Sunnuntaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa he kertoivat niukasti yhtiön suunnitelmista. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan mukaan WinCapita avaa verkkoon kauppapaikan, josta asiakas voi hankkia käyttöoikeuksia automaattisiin valuuttakauppajärjestelmiin.

Uusi yhtiö kertoo jatkavansa vanhan WinCapitan verkostomarkkinointiperiaatetta: mukaan pääsee toisen jäsenen suosituksella. Rikostutkinnan pääepäilty Hannu Kailajärvi toimii vastuuhenkilöiden mukaan "konsulttina" yhtiön taustalla.

Lue myös:

    Uusimmat