Finanssivalvojat mittasivat Euroopan pankkien kriisinkestokyvyn

Tuomiopäivän ennustajat saattavat joutua kokemaan karvaan pettymyksen perjantaina, kun Euroopan pankkivalvojien komitea (CEBS) julkistaa tulokset suurimpien eurooppalaisten pankkien kyvystä selviytyä odotettua huonommasta talouskehityksestä. Meille muille luvassa on luultavasti hyviä uutisia.

Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn sanoi viime viikon lopulla, ettei kriisitesti paljasta mitään merkittäviä ongelmia suurissa pankeissa. Testi on hänen mukaansa läpinäkyvä ja helpottaa sijoittajien tuntemia huolia.

- Minulla on tuntuma, että testien tulos on varsin rauhoittava ja osoittaa, että kaikki merkittävät eurooppalaiset pankit ovat

riittävän vakavaraisia kestämään minkä tahansa maanjäristyksen, Strauss-Kahn sanoi ranskalaiselle France24-televisiokanavalle.

Myös euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Junker oli testien suhteen luottavainen. Hän sanoi lehtihaastattelussa, ettei odota testeistä mitään suuria katastrofeja. Belgiassa, Kreikassa ja Espanjassa päättäjät ovat jo ehtineet kertoa, että niiden pankit selviävät testistä.

Irlannin keskuspankin pääjohtaja Patrick Honohan totesi pitävänsä Euroopan laajuisten testitulosten julkistamista hyvänä ajatuksena. Se vakuuttaa hänen mukaansa markkinoita pankkien kunnosta.

Suomesta testissä OP-Pohjola

Kansalliset rahoitusmarkkinoiden valvojat ja pankit ovat mitanneet pankkien kriisinkestokyvyn yhtenäisillä mittareilla. CEBS julkistaa pankkien stressitestien tulosyhteenvedon perjantaina alkuillasta. Pankit kertovat samaan aikaan omat testituloksensa.

Stressitestissä on 91 pankkia. Ne edustavat taseella mitattuna noin 65:tä prosenttia koko EU:n pankkisektorista. Jokaisesta jäsenmaasta testataan noin puolta koko toimialasta edustava joukko pankkeja. Suomesta testissä on OP-Pohjola-ryhmä.

Koelaskelman tärkeimmät kriisinsietomittarit ovat oman pääoman riittävyys ja valtion lainoista pankeille aiheutuva tappion riski. Riskilaskelma perustuu samantyyppiseen kriisiskenaarioon, mitä esimerkiksi Finanssivalvonta on soveltanut Suomessa tehtyihin testeihin.

Luottoluokittaja Moody's teki kesäkuussa oman stressilaskelman, jossa arvioitiin yli 30 pankin riskejä Kreikan, Portugalin, Espanjan ja Irlannin valtion lainoista. Pankit kestäisivät Moody'sin mukaan mahdolliset "rankatkin" tappiot lainoista ilman oman pääoman lisäämistä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat