Financial Times: Ei Niinistöä EBRD:n johtoon

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö ei brittiläisen Financial Timesin mukaan ole ehdokkaiden joukossa, kun Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD:lle valitaan uutta johtajaa. Lehden mukaan Saksa ja Ranska ovat jo keskenään sopineet esittävänsä virkaan ranskalaista valtiovarainministeriön valtiosihteeri Jean Lemierreä. Espanja taas vaatii paikkaa itselleen, mutta ei ole julkistanut ehdokkaansa nimeä, kirjoittaa Financial Times tänään.

Lemierre on lehden mukaan saanut tukea Italialta, Luxemburgilta ja EU:n puheenjohtajamaa Portugalilta. Kolmanteen suuntaan vetää Yhdysvallat, joka lehden mukaan toivoo Puolan esittävän valtiovarainministeri Leszcek Balcerowiczia virkaan.

Niinistö on EBRD:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, joten hänen tehtävänsä on selvittää pankin osakkaiden kannat. Niinistö myönsi viikonloppuna tietävänsä, että hänen nimensä on mainittu, mutta huomautti ettei itse ole antanut suostumustaan. Suomen hallitus ei ole ottanut kantaa EBRD:n johtajan valintaan, eikä ole myöskään esittänyt Niinistöä.

Uusi pääjohtaja on tarkoitus valita pankin vuosikokouksessa Riiassa toukokuun 21.-22. päivänä. EU-maat keskustelevat asiasta valtiovarainministerikokouksessa 8. toukokuuta.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat