Filippiinit pyysi EU-mailta apua murhatutkimuksiin

Maan presidentin perustama työryhmä on tehnyt selvityksen surmista ja sen mukaan armeija on syyllinen surmiin.

Filippiinit on pyytänyt EU-mailta apua poliittisten aktivistien murhien tutkinnassa. Aiemmassa sisäisessä selvityksessä murhista on syytetty maan armeijaa.

Filippiineillä on tehty vuodesta 2001 lähtien yli 800 poliittista murhaa, joiden uhreista suurin osa on vasemmistolaisia aktivisteja. Lisäksi on surmattu ihmisoikeusaktivisteja, ammattiyhdistys- ja maanviljelijäjohtajia sekä toimittajia.

- Näiden tappojen tutkimus on ollut pitkään EU:n suuren huolen kohteena. Myös meidän puheenjohtajuuskaudellamme asiaan on kiinnitetty huomiota, Aasian ja Oseanian yksikön päällikkö Pekka Metso ulkoministeriöstä kertoo.

Filippiinien avunpyyntö lähti kaikille EU-maille viime viikolla. EU-maat puntaroivat keskenään, minkä tyyppistä apua Filippiineille voitaisiin tarjota.

Espanjalla on perinteisesti läheiset suhteet Filippiineihin ja Metso arvelee sen ottavan "johtovaltion" aseman tässäkin hankkeessa. Suomen mahdollisesta osuudesta EU:n työnjaossa ei ole päätetty.

Presidentti Gloria Macapagal Arroyon viime vuonna perustama työryhmä antoi ymmärtää alustavassa selvityksessään, että useimpiin surmiin olisi syyllistynyt armeija. Arroyo kieltäytyi julkistamasta koko selvitystä ja määräsi työryhmän jatkamaan selvityksiä.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat