Filippiinien presidentti määräsi koronan pelossa lapset takaisin sisälle ja televisiota katsomaan

Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte on kumonnut maan hallituksen perjantaina tekemän päätöksen, jolla 10–14-vuotiaille sallittiin viimein ulkona leikkiminen. Lapset ja vanhukset ovat joutuneet olemaan kotona liki kaikkialla saarivaltiossa pandemian alusta saakka.

Duterten mukaan lasten kotoilu ei ole mikään ongelma, koska he voivat katsella televisiota.

– Lapset viihtyvät hyvin pelkän television kanssa. Hehän liimaantuvat sen ääreen koko päiväksi, presidentti kuittasi.

Duterten mukaan lasten ulkoilua ei voida sallia, koska uusi, entistä tarttuvampi virusmuunnos leviää maassa.

Vaikka monet vanhemmat ovat tähänkin saakka jättäneet noudattamatta ulkoilukieltoa ja päästäneet lapsensa leikkimään puistoihin ja kadulle, määräyksellä on saatu pidettyä lapset pois ostoskeskuksista, joissa virus leviää helposti.

Filippiinit on yrittänyt varovaisesti avata talouttaan koronakriisin keskellä, koska pandemia on saanut aikaan pahan talouslaman. Duterten hallitusta on arvosteltu viivyttelystä koronarokotteiden hankinnassa, eikä maahan ole tulossa suuria eriä rokotteita ennen kevättä.

Lue myös:

    Uusimmat