Filippiinien panttivangit soittivat omaisilleen

Abu Sayyaf -muslimisissien panttivangit pääsivät tänään ensimmäisen kerran soittamaan omaisilleen, kun ryhmä ulkomaalaisia toimittajia vieraili sieppaajien luona.

Filippiinien panttivankiryhmää 7.5.2000

Radio Francen toimittaja Nicholas Poincare kertoi, että sissit antoivat panttivankien soittaa hänen matkapuhelimellaan kotiin. Poincaren mukaan kaikki eurooppalaiset panttivangit ja osa malesialaisista soittivat yhden puhelun, osa useampiakin.

Poincare oli osa sissejä eilen tapaamaan lähtenyttä toimittajaryhmää, joka palasi Jolon kaupunkiin tänään.

-Suurin osa heistä sai yhteyden perheisiinsä, Poincare sanoi. Poincaren mukaan sissit eivät aio vapauttaa yksittäisiä henkilöitä ennen kuin neuvottelut ovat ohi.

Neuvottelujen jatkuminen näytti tänään viivästyvän, koska Manilassa käymässä olleet hallituksen neuvottelijat eivät päässeet kehnojen sääolosuhteiden vuoksi lähtemään takaisin Jolon saarelle. Asiasta kertoi uutistoimisto Reutersille Filippiinien presidentin Joseph Estradan neuvonantaja Robert Aventajado, joka kuuluu neuvotteluryhmään.

Aventajado toivoi neuvottelujen sieppaajien kanssa pääsevän jatkumaan torstaina tai perjantaina, kun aiemmin tavoitteena oli ollut huominen. Neuvottelijat kävivät Manilassa keskustelemassa presidentti Estradan kanssa sieppaajien vaatimuksista.

Estrada lähti tänään viisipäiväiselle valtiovierailulle Kiinaan. Hän kuitenkin ilmoitti antavansa panttivankikriisiä koskevia määräyksiä myös vierailunsa aikana.

Saksalaisnaisen tila heikko

Panttivangit tavannut uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtaja Olivier Baube kertoi näiden valittaneen ruoan ja veden puutetta.

-Mieliala laskee, ja he miettivät mitä heille tapahtuu. He ovat menettäneet painoa ja joutuneet kävelemään paljon, kuvaili Baube panttivankien tilannetta. Bauben mukaan sairas saksalaisnainen Renate Wallert ei kykene kävelemään omin voimin.

-En tiedä onko kyse todella fyysisistä vaivoista vai psyykkisistä tekijöistä, Baube lisäsi. Myös panttivankina olevan Wallertin aviomiehen mukaan hänen vaimonsa tila on heikko.

-Renate luulee olevansa Saksassa ja puhuu lapsilleen. Kun hän palaa tajuihinsa, päästää hän huutoja ja niiskuttaa, kertoi Werner Wallert Le Figaro -lehden kirjeenvaihtajan Florence Compainin mukaan.

Ranskalaisen panttivangin Stephane Loisyn mukaan sieppaajilla ei ole varsinaista johtajaa.

-Johtaja on se, joka kulloinkin huutaa kovimmin, sanoi Loisy, jota sieppaajat kutsuvat "Jacques Chiraciksi" tai "Oo-la-laaksi".
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat