Filippiinien myrskytuhot paljastuvat

Taifuunin nostattamat tulvat ja mutavyöryt hautasivat alleen useita kyliä Filippiinien itäosassa.

Filippiinien keskiosiin on saapunut lisää pelastustyöntekijöitä etsimään torstaisen myrskyn uhreja, vaikka toiveet eloonjääneiden löytymisestä mutavyöryn alta ovat hiipumassa.

Kuolleiden määrä on noussut alueelta saatujen tietojen mukaan lähes 500:aan. Taifuunin nostattamat tulvat ja mutavyöryt hautasivat alleen ainakin kahdeksan kylää Mayon tulivuoren juurella, reilut 300 kilometriä pääkaupungista Manilasta itään.

Myrskyn aikana tulivuoren rinteeseen iski lähes kaksimetrinen aalto.

- Emme ole kokeneet mitään tällaista sataan vuoteen, sanoi pahiten kärsineen Albayn maakunnan kuvernööri Fernando Gonzales. Kodittomiksi on jäänyt lähes 45 000 ihmistä.

Erityksissä on kokonaisia kyliä, sillä tietoliikenneyhteydet ovat poikki ja sillat ovat huuhtoutuneet veden mukana. Tuuli repi hedelmäpuita juurineen, ja tulva tuhosi riisisadon.

Japani lähettää hätäapuna alueelle telttoja, huopia ja muita tarvikkeita, ilmoitti Japanin ulkoministeriö lauantaina.

(MTV3-STT-AP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat