Filippiineillä neuvotellaan jälleen

Filippiinien panttivankiselkkaus on nytkähtämässä eteenpäin. Viranomaisten mukaan Filippiinien ja Libyan neuvottelijat ovat lähteneet tapaamaan kaappajia. Pääneuvottelijan mukaan Abu Sayyaf -järjestön sissit ovat suostuneet neuvotteluihin.

Sekä panttivankien fyysinen että henkinen kestävyys on lopussa

Filippiinien hallituksen neuvottelija Ghazali Ibrahim on lähtenyt aamulla tapaamaan panttivankeja tuntemattomaan paikkaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun sissit ja Filippiinien hallituksen neuvottelijat kohtaavat kasvokkain kolmatta viikkoa kestävän panttivankikriisin aikana.

Ghazali Ibrahimin lisäksi neuvotteluryhmään kuuluu myös Rajab Azzarouq, joka on ollut aiemmin Libyan suurlähettiläs Filippiineillä. Neuvottelijoiden mukana kulkee myös Punaisen Ristin lääkintähenkilöstöä.

Abu Sayyaf -muslisissien panttivankeina on Jolon saarella 21 ihmistä, joista kaksi on suomalaisia. Panttivangit ovat tuoreimpien tietojen mukaan erittäin heikossa kunnossa. Erityisesti vankien joukossa oleva saksalaisnainen on erittäin heikossa kunnossa ja tarvitsee sairaalahoitoa. Kaappaajat eivät ole luvanneet vapauttaa häntä, vaikka sitä on heiltä useaan kertaan pyydetty.

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana seuraa tilanteen kehittymistä paikan päällä. Hän kertoi eilen saaneensa Filippiinien johdolta vakuutuksen, että panttivankikriisi pyritään ratkaisemaan rauhanomaisesti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat