Fidzhin sotilasjohtaja: Demokratia yliarvostettua

Fidzhin saarivaltiossa julistettiin voimaan poikkeustila eilen armeijan kaapattua vallan toissapäivänä.

Fidzhin uusi pääministeri myöntää, että armeija oli kaapannut maassa vallan laittomasti. Pääministerin mukaan Fidzhi ei tarvitse länsimaiden tyylistä demokratiaa.

Vallankaappausta johtanut asevoimien komentaja Frank Bainimarama sitä vastoin vakuutti, että demokratia on hyväksi Fidzhin asukkaille. Bainimarama nimitti Jona Senilagakalin väliaikaiseksi pääministeriksi toissapäiväisen kaappauksen jälkeen.

Fidzhin saarivaltiossa julistettiin voimaan poikkeustila eilen.

Väliaikaisen hallituksen pääministeriksi nimitetty Senilagakali, armeijan lääkäri, sanoi ottaneensa tehtävän vastaan esimiehensä määräyksestä. Hän on jo sanonut, että uudet vaalit voidaan järjestää ehkä vasta kahden vuoden kuluttua.

Fidzhin vaikutusvaltainen heimopäälliköiden neuvosto on julistanut vallankaappauksen laittomaksi. Neuvosto on myös kehottanut sotilaita luopumaan aseistaan.

Fidzhi on hieman alle miljoonan asukkaan saaritasavalta eteläisellä Tyynellämerellä. Toissapäiväinen vallankaappaus oli neljäs kahdenkymmenen vuoden aikana. Maan noin 900 000 asukkaasta on syntyperäisiä fidzhiläisiä 51 prosenttia. Maan talous on intialaisen vähemmistön käsissä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat