FESCO esittää Euroopan kattavaa markkinavalvontaa

Euroopan arvopaperimarkkinoiden valvojat esittävät koko Euroopan kattavan arvopaperikaupan hallinnollisen valvontajärjestelmän luomista. Euroopan talousalueen arvopaperikauppaa valvovien viranomaisten yhteistyöjärjestö FESCO on tehnyt tätä koskevan esityksen EU:n komissiolle.

FESCOn ehdotus markkinoiden väärinkäytösten ehkäisemiseksi ja käsittelemiseksi on tehty Euroopan unionin pyynnöstä. Komissio käyttänee sitä oman direktiiviehdotuksensa pohjana, kertoi markkinavalvoja Tero Kurenmaa Rahoitustarkastuksesta maanantaina.

-Sisäpiiritiedon väärinkäyttöä, kurssien vääristämistä sekä väärän tai harhaanjohtavan tiedon levittämistä valvomaan esitetään luotavaksi yhtenäinen eurooppalainen järjestelmä, kertoi Kurenmaa. Kurssimanipulointia ja väärän tai harhaanjohtavan tiedon levittämistä ei tällä hetkellä ole säädelty Euroopan tasolla. Keskeinen osa ehdotusta on Kurenmaan mukaan viranomaisverkoston perustaminen. Sen tarkoituksena olisi varmistaa direktiivin samanlainen soveltaminen kaikissa jäsenmaissa ja viranomaisten yhteistyö väärinkäytösten tutkimisessa. Ehdotus sisältää mm. määritelmät ei-toivottavista menettelytavoista. -FESCOn ehdotuksen mukaan markkinoita valvoville viranomaisille tulisi myöntää laajat tutkintavaltuudet sekä oikeus määrätä hallinnollisia sanktioita, kertoi Kurenmaa. Yhteistyöjärjestöön kuuluvat kaikki Euroopan talousalueen valvontaviranomaiset.

Osake- ja velkaemissioiden stabilisaatiolle FESCO esittää Euroopan-laajuisia sääntöjä, joita noudattamalla stabilisoinnista vastaava taho voi suojautua mahdollisilta kurssien vääristämiseen liittyviltä epäilyiltä. Tältä osin ehdotus liittyy Kurenmaan mukaan markkinoiden väärinkäytöksiä käsittelevään ehdotukseen. Standardit määrittelevät mm. sen, mitä stabilisoinnista tulee kertoa listalleottoesitteessä, miten ja milloin stabiloinnin voi toteuttaa sekä miten siitä tulee tiedottaa. Tarkoitus on, että säännöille saadaan myös EU:n ulkopuolisten maiden kuten Yhdysvaltain hyväksyntä. Suomessa stabilisaatiosta on jo olemassa määräykset pörssin säännöissä. Niitä pitäisi ehdotuksen perusteella hieman muuttaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat