Mainos

Fennovoima houkuttelee jo lähteneitä takaisin

Voimaosakeyhtiö SF houkuttelee Fennovoimasta jo lähteneitä yhtiöitä takaisin.

Toimitusjohtajana syyskuussa aloittaneen Elina Engmanin mukaan tavoitteena on käydä keskusteluita kaikkien aiemmin mukana olleiden kanssa.

Maaliskuussa hankkeesta vetäytyi kauppakonserni Kesko ja sitä ennen muun muassa S-ryhmä ja Atria.

Suomalaisomistajia edustavalla Voimaosakeyhtiöllä on kiire löytää hankkeen taakse lisää kotimaisia omistajia. Fennovoima ei saa rakennuslupaa, ellei sillä ole yli 60 prosentin EU-lähtöistä omistusosuutta. Omistajiksi kelpuutetaan myös yhtiöitä Islannista, Liechtensteinista, Norjasta tai Sveitsistä.

Voimaosakeyhtiö houkuttelee nykyisiä omistajia kasvattamaan omistustaan, minkä lisäksi se kartoittaa sijoittajia Suomen rajojen ulkopuolelta. Neuvotteluiden laajentaminen on ollut mahdollista sen jälkeen, kun hallitus linjasi myös EU-peräisen omistuksen kelpaavan.

- Käymme neuvotteluita Suomessa toimivan teollisuuden kanssa. Myös EU-alueen energiayhtiöt ovat olleet kiinnostuneita, Engman kertoo.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.