Felix-myrskyn puhti laantui

Kymmenettuhannet ihmiset ovat paenneet hirmumyrsky Felixiä Hondurasissa ja Nicaraguassa Keski-Amerikassa. Kuluvana hurrikaanikautena Keski-Amerikkaan odotetaan vielä ainakin kuutta hirmumyrskyä.

Hirmumyrskyt ovat riepotelleet Meksikoa ja Keski-Amerikkaa. Hirmumyrsky Henriette on iskenyt Baja Californian niemimaalle Meksikossa ja hurrikaani Felix on raastanut Nicaraguan koillisrannikkoa. Rajuilman tieltä on evakuoitu kymmeniä tuhansia ihmisiä Nicaraguassa ja Hondurasissa. Ainakin kahden ihmisen tiedetään kuolleen myrskyissä.

Tuulen nopeus Henrietten pahimmissa puuskissa on ollut liki 54 metriä sekunnissa, mikä on tehnyt siitä kuitenkin vasta kakkosluokan hirmumyrskyn viisiportaisella asteikolla.

Sen sijaan hirmumyrsky Felix vahvistui voimakkaimman eli viitosluokan myrskyksi juuri ennen saapumistaan Nicaraguan rannikolle. Myrskytuulet puhalsivat puuskissa jopa 72 metriä sekunnissa. Mereltä maalle siirryttyään myrsky menetti puhtiaan ja laantui kolmosluokan hirmumyrskyksi. Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan Felix on nyt laantunut jo ykkösluokan myrskyksi.

Kaksi kuollut Nicaraguassa

Pahinta tuhoa Felix on saanut aikaan nicaragualaisessa Puerto Cabezasissa. Liki 35 000 asukkaan kaupungissa hirmumyrsky on repinyt irti puita juurineen ja kaatanut sähköpylväitä. Viranomaiset arvelevat kaupungin tuhoutuneen lähes kokonaan ja ainakin kahden ihmisen kuolleen.

- Tilanne on kaoottinen. Puerto Cabezas on tuhoutunut täysin. Puhuri on niin voimakas, että emme pääse täältä pelastamaan ihmisiä. Aaltopeltikatot lentävät kuin puunlehdet ilmassa, sanoi kaupungin viranomaisten edustaja radiossa.

Merellä useita kalastusaluksia on kateissa. Kova merenkäynti hankaloittaa etsintää, eikä rannikkovartiosto ole pystynyt vastaamaan kaikkiin hätäkutsuihin.

Kuluvana hurrikaanikautena Keski-Amerikkaan odotetaan vielä ainakin kuutta hirmumyrskyä. Atlantilla kehittyvistä myrskyistä kolmen arvioidaan vahvistuvan kovan luokan hirmumyrskyiksi, sanovat amerikkalaiset asiantuntijat.

- Arvioimme, että sesongin loppukaudesta tulee vilkas, sanoo Phil Klotzbach Coloradon valtionyliopistosta.

Hurrikaanikausi alkaa kesäkuun alussa. Tähän mennessä hirmumyrskyjä on ollut kaksi: parisen viikkoa sitten erityisesti Jamaikaa ja Meksikoa riepotellut Dean ja vastikään Keski-Amerikkaan iskenyt Felix.

Hurrikaanit kasvavat yleensä harvoin viitosluokkaan. Vuonna 2005 niitä oli kuitenkin neljä - Emily, Katrina, Rita ja Wilma.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat