Fedin Bernanke tiedotustilaisuudessa: Yhdysvaltain rahapolitiikka ennallaan

Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven pääjohtajan Ben Bernanken mukaan maan rahapolitiikan linjaukset pidetään ennallaan. Hänen mukaansa maan talous kasvaa hieman ennakointeja hitaammin, mutta työllisyystilanne on kohenemassa. Keskuspankki päätti pitää keskeisen ohjauskorkonsa edelleen ennätysalhaalla. Vaihteluväli on nollasta 0,25 prosenttiin.

Bernanke tunnusti myös keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa, että tulossa oleva BKT-luku ei ole odotusten mukainen, vaan ehkä hieman alle kaksi prosenttia.

—Olemme kaivautumassa esiin hyvin syvästä kuopasta, hän selitti.

Talouskasvuodotukset ovat hyytyneet Yhdysvalloissa viime viikkoina.

Kasvuennusteita on rukattu alaspäin, ja CNN:n keräämien ennusteiden mukaan alkuvuoden kasvu jäisi tuohon kahteen prosenttiin alun perin odotetusta yli neljästä prosentista. Koko vuoden kasvuksi ennustellaan yhä hieman yli kolmea prosenttia.

Korkotaso Yhdysvalloissa pysyy siis yhä ennätysalhaisena, ja keskuspankki aikoo inflaatiopeloista huolimatta jatkaa edelleen niin sanottua setelielvytystä eli valtion obligaatioiden suurostojaan kesäkuuhun saakka.

Inflaatio keskeinen tekijä

Bernanke on vakuuttunut siitä, että inflaatio pysyy hallinnassa, vaikka se on ollut nousussa viime aikoina.

—Pitkän aikavälin inflaatioennusteet pysyvät vakaina, vakuutettiin myös keskuspankin tiedotteessa. Bernanke uskoi nousun olevan tilapäinen ilmiö.

—Inflaatio on ollut tilapäisesti nousussa erityisesti nousseen polttoaineen hinnan vuoksi, hän painotti.

Pankin löysää rahapolitiikkaa syytetään muun muassa siitä, että dollari on ollut laskusuunnassa. Kriitikot ovat painottaneet sitä, että esimerkiksi Euroopassa on jo ryhdytty kiristämään korkopolitiikkaa.

—Paras tapa pitää dollarin arvo korkealla on pitää inflaatio kurissa, Bernanke kuittasi. Hän oli myös toiveikas ja ennakoi, että öljyn hinnan nousu taittuu ja lähtee jopa laskuun.

Fedin eilinen tiedotustilaisuus oli ensimmäinen kerta, kun sen pääjohtaja kommentoi korkopolitiikkaa pankin avomarkkinakomitean kokouksen jälkeen. Tiedotustilaisuuden avulla on yritetty luoda mielikuvaa avoimemmasta keskuspankista.

(MTV3 - STT)

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista:

Lue myös:

    Uusimmat