Fed piti ohjauskorkonsa ennallaan

Huolimatta finanssimarkkinoiden myrskystä Yhdysvaltojen keskuspankki Fed on päättänyt pitää ohjauskorkonsa edelleen tasan kahdessa prosentissa. Keskuspankki kertoi kantavansa huolta sekä talouden heikkoudesta että inflaatiopaineista.

Vaikka talous yskii ja rahoitusmarkkinat järisevät, niin inflaatiossakin riittää edelleen pureskeltavaa keskuspankilla. Kuluttajahintojen nousu hidastui USA:n työministeriön tänään julkistamien tietojen mukaan hieman elokuussa. Kuluttajahinnat nousivat elokuussa 5,4 prosentin vuosivauhtia.

USA:n rahoituskriisin kärjistyminen uudelleen viime päivinä synnytti spekulaatioita mahdollisesta ohjauskoron laskusta. Osakemarkkinoilla Fedin päätös pitää ohjauskorko ennallaan saikin viileän vastaanoton ja korkopäätöksen jälkeen osakemarkkinat painuivat alamäkeen Yhdysvalloissa. Hieman ennen kymmentä Suomen aikaa Dow Jones -indeksi ja teknologiaindeksi Nasdaq olivat kuitenkin kivunneet jo kevyesti plussalle.

Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla hermoiltiin tänään urakalla maailman suurimpiin kuuluvan vakuutusyhtiön AIG:n tilanteesta. AIG nousi Yhdysvaltain rahoituskriisin keskiöön, kun kolme suurta luokituslaitosta laski yhtiön luottoluokitusta. Yli 90 prosenttia pörssiarvostaan vuodessa menettänyt vakuutusyhtiö haki markkinoilta lisärahoitusta maksuvalmiutensa turvaamiseksi

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat