Farmasia-ala perää pikaisia palkankorotuksia

Farmasialiiton mukaan lääkehuoltoon liittyvän asiantuntevan palvelun ja opastuksen määrän tarve kasvaa Suomen väestön vanhetessa.

Suomen Farmasialiitto vaatii pikaisia palkankorotuksia. Sen mukaan farmasia-alan ansiotason jälkeenjääneisyyttä tulee korjata, jotta apteekit saavat jatkossakin houkuteltua ammattitaitoisia työntekijöitä.

Farmasialiiton puheenjohtaja Inka Puumalainen kertoo, että apteekkien henkilökunnan, farmaseuttien ja proviisorien, ansiot ovat huomattavasti pienemmät kuin muilla saman koulutusasteen palkansaajilla.

Puumalainen pitää tärkeänä, että apteekit saavat osaavaa henkilöstöä. Hänen mukaansa lääkehuoltoon liittyvän asiantuntevan palvelun ja opastuksen määrän tarve kasvaa, kun Suomen väestö vanhenee.

Enemmistö farmaseuteista ja proviisoreista työskentelee yksityisapteekeissa ja on yksityisen työnantajapuolen työehtosopimusten piirissä.

Farmasialiitto järjestää tänään luottamusmiespäivät Oulussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat