FAO: Hullun lehmän tauti uhkaa koko maailmaa

Elintarvikejärjestö FAO:n mukaan hullun lehmän tauti voi levitä koko maailmaan.

Kilttejä lehmiä

YK:n elintarvikejärjestö FAO varoitti tänään, että hullun lehmän tauti voi levitä Euroopasta kaikkialle maailmaan. Järjestö vetosi hallituksiin, jotta ne ryhtyisivät varotoimiin estääkseen BSE-taudin tarttumisen ihmisiin.

-Tilanne on tulossa vakavaksi EU:ssa, missä tautia on havaittu useissa jäsenmaissa, joissa sitä ei ole aiemmin esiintynyt, sanoi FAO:n edustaja Roomassa. Järjestön mukaan vaaravyöhykkeessä ovat erityisesti itäisen Euroopan maat, Lähi-itä, Pohjois-Afrikka ja eräät Aasian maat, jonne on 1980-luvulla viety liha-luujauhoa ja nautakarjaa Britanniasta ja muutamista muistakin Euroopan maista.

FAO katsoo, että vaaravyöhykkeessä olevien maiden olisi ryhdyttävä valvomaan tiukemmin karjankasvatusta ja elintarviketeollisuutta. Myös liha-luujauhon käyttö karjan rehuna olisi kiellettävä pikimmiten.

Liha-luujauhon epäillään tartuttavan tautia nautakarjan keskuudessa. Nautojen BSE-taudin uskotaan puolestaan voivan aiheuttaa ihmisillä taudin versiota, joka tunnetaan Creutzfeldt-Jakobin tautina (vCJK). Kyseinen tauti rappeuttaa aivot.
(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat