Fallujan valtaus etenee

Yhdysvaltain ja Irakin hallituksen joukot ovat saaneet Fallujan keskustan haltuunsa. Koillis-Irakissa kapinallisten iskuissa on kuollut ainakin 45 ihmistä.

Yhdysvaltain ja Irakin hallituksen joukot ovat edenneet Fallujan sunnikaupungin keskustaan asti. Joukoilla on nyt hallussaan kolmasosa kaupungista.

Asukkaiden mukaan koko kaupunki on savun peitossa ja maa vavahtelee jatkuvien räjähdysten voimasta. Taistelujen vaatimista uhreista ei ole annettu tietoja.

Amerikkalaiset ja irakilaiset joukot valtasivat viime yönä sairaalarakennuksen Fallujassa. Irakin pääministerin Ijad Allawin mukaan sotilaat tappoivat yli 40 taistelijaa, mukaan lukien neljä ulkomaalaista. Fallujan asukkaat ovat sanoneet, että kaupungin pääsairaalan valtauksessa maanantain vastaisena yönä kuoli myös hoitohenkilökuntaa ja sairaalan potilaita.

Amerikkalaissotilaat ovat jatkaneet etenemistään kaupungissa ilmavoimien ja tykistön tukemina. Suurhyökkäys kapinallisten nujertamiseksi Fallujan sunnikaupungissa alkoi eilisiltana.

Sunnit erosivat hallituksesta

Johtava sunnipuolue ilmoitti tänään vetäytyvänsä Irakin väliaikaisesta hallituksesta vastalauseena Fallujan-hyökkäykselle.

Irakin islamilaisen puolueen jäsen Mohsen Abdul Hamid perusteli eroaan sillä, että hyökkäys vahingoittaa sunnikaupungin väestöä.

Se, mitä puolueen ero käytännössä merkitsee, ei ollut heti selvillä. Puolueen ainoa ministeri Hajem al-Hassani sanoi eroavansa hallituksen sijasta puolueesta. Al-Hassani hoitaa teollisuus- ja kaivosasioita.

Al-Zarqawi yllytti taistelijoitaan

Pääministeri Allawimääräsi Fallujaan muun muassa ulkonaliikkumiskiellon, joka alkoi iltakuudelta. Hän sanoi kiristäneensä myös valvontaa Jordanian ja Syyrian vastaisella rajalla niin, ettei maahan päästetä muuta kuin välttämättömiä tarvikkeita.

Viranomaisten mukaan useista pommi-iskuista ja sieppauksista epäillyn Abu Musab al-Zarqawin aseistautuneet kannattajat ovat pitäneet Fallujaa tukikohtanaan. Al-Qaida-verkoston jäseneksi leimattu al-Zarqawi kehotti puolestaan joukkojaan jatkamaan vastarintaansa:

- Sota on alkanut ja kutsu on käynyt jihadiin (niin sanottuun pyhään sotaan), Zarqawin kerrottiin sanoneen internetissä julkaistussa lausunnossa.

Vetoomuksessa ei mainittu erikseen Fallujaa. Silminnäkijät kertoivat, että naamioituneet taistelijat kantoivat kivääreitään ja sinkojaan vielä päivällä Fallujan kaduilla. Osa oli kokoontunut paikalliselle urheilukentälle perustetulle tilapäiselle hautausmaalle. Monet itkivät haudatessaan yhteenotoissa surmansa saaneita, paikalla olleet sanoivat.

45 kuollut kapinallisten iskuissa

Kapinalliset ovat hyökänneet kolmelle poliisiasemalle Bagdadin koillispuolella sijaitsevassa Baquban kaupungissa. Iskuissa on kuollut ainakin 45 ihmistä, valtaosa poliiseja.

Kapinalliset ovat myös hyökänneet tärkeälle sillalle ja levittäneet lentolehtisiä, joissa Baquban asukkaita varoitetaan pysyttelemään kodeissaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

(Yhdeksän uutiset 08.11.2004)

(Huomenta Suomen uutiset 08.11.2004)

Lue myös:

    Uusimmat