Fagernäs: Ikääntyviä työntekijöitä arvostettava

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs kehottaa yrityksiä pitämään kiinni ikääntyvistä työntekijöistä. Hän kannattaa myös työperusteisen maahanmuuton nopeaa lisäämistä.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Leif Fagernäsin mielestä yritysten kannattaisi huomioida kokeneiden työtekijöidensä arvo ja osaaminen.

- Vanhemmissa työtekijöissä on usein osaamista ja kokemusta, joita ei kannata nopeasti yrittää hävittää, Fagernäs sanoo sanomalehti Ilkan haastattelussa.

Väestön ikääntymisen ja eläkkeelle siirtymisen odotetaan vähentävän työvoimaa merkittävästi lähivuosina. EK:n toimitusjohtaja kannattaakin työperusteisen maahanmuuton nopeaa lisäämistä. Fagernäs sanoo kuitenkin, että huippuosaajia on vaikea saada Suomeen esimerkiksi verotuksen vuoksi.

Hallituksen veropolitiikan Fagernäs arvioi onnistuneen kohtalaisesti. Korjattavaa olisi hänestä silti ainakin tuloverotuksessa ja etenkin korkeassa marginaaliverotuksessa.

- Kaikki näytöt ovat olemassa siitä, ettei verotuksen keventäminen ole maksanut kovin paljon, koska se on lisännyt kulutusta ja tuonut sitä kautta välillisiä veroja, Fagernäs huomauttaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat