Facebookin huolimaton käyttö on tietoturvariski

Asiantuntijoiden mukaan ongelmana on etenkin se, että jotkut käyttäjät hyväksyvät Facebook-ystävikseen myös tuntemattomia ihmisiä.

Suomalaisten uusi villitys Facebook voi olla varomattomalle käyttäjälle tietoturvariski.

Facebookiin kirjoitetaan paljon henkilökohtaista tietoa, joka on tarkoitettu vain omien ystävien luettavaksi. Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoo kuitenkin, että jotkut käyttäjät hyväksyvät Facebook-ystävikseen myös ventovieraita.

- Kaverien määrästä käydään kilpailua, ja jotkut haalivat kavereikseen kaikki mahdolliset ihmiset. Näin he voivat päätyä paljastamaan tuntemattomille esimerkiksi kotiosoitteensa ja syntymäaikansa.

Myös tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen pitää Facebookin suurimpana vaarana sitä, että ystävälistalle voi päästä muitakin kuin ystäviä.

- Facebookiin on helppo perustaa profiileja väärällä nimellä. Jos esimerkiksi toimittaja tekeytyy julkkiksen ystäväksi ja pääsee tämän ystävälistalle, hän voi saada selville kaikenlaista.

Jotkut käyttäjät ovat jopa niin varomattomia, että päästävät muutkin kuin ystävänsä katsomaan profiiliaan. Tällöin henkilökohtaisia tietoja voi lukea kuka tahansa Facebookin yli 50 miljoonasta käyttäjästä.

Vaara vaanii sovelluksissa

Useimmat Facebookin käyttäjät liittävät omalle profiilisivulleen sovelluksia, joiden avulla he voivat kertoa esimerkiksi matkoistaan tai musiikkimaustaan tai lähettää ystävilleen pieniä tervehdyksiä. Näissä sovelluksissa voi Hyppösen mukaan vaania vaaroja.

- Kuka tahansa käyttäjä voi tehdä niitä, joten tekijä voi olla vaikka kuka sekoboltsi tai rikollinen. Kun asentaa ohjelman, antaa sen tekijälle pääsyn samoihin tietoihin, jotka ystävälistalaiset näkevät.

Viruksia Facebookissa ei Hyppösen mukaan toistaiseksi ole ollut.

Toisessa suomalaisten käyttämässä verkkoyhteisössä Myspacessa on kuitenkin levinnyt haittaohjelmia, ja Hyppönen pelkää, että ennen pitkää niistä tulee myös Facebookin vitsaus.

Tieto säilyy pitkään

Tietoturva-asiantuntijat kehottavat miettimään tarkoin, kuinka paljon itsestään internetissä paljastaa.

- Mikä tahansa tieto, minkä nettiin naputtelee, saattaa säilyä palvelimen tietokoneella kymmeniä vuosia ja päätyä sitten yhtäkkiä julkisuuteen esimerkiksi tietomurron yhteydessä, Hyppönen muistuttaa.

- Nyt harmittomilta tuntuvat asiat saattavat olla hyvinkin kiinnostavia myöhemmin, jos käyttäjästä tulee julkisuuden henkilö, Järvinen puolestaan varoittaa.

Identiteettiä on vaikea varastaa

Suomalaiset Facebookin käyttäjät ovat kuitenkin sekä Järvisen että Hyppösen mielestä paremmassa turvassa kuin brittiläiset tai amerikkalaiset.

- Nykyään puhutaan paljon identiteettivarkauksista, mutta Suomessa on niin hyvät rekisterit, että Facebookin tietojen perusteella olisi hyvin vaikeaa kaapata kenenkään henkilöllisyyttä, Järvinen rauhoittaa.

Esimerkiksi luottokortin hankkiminen toisen nimissä onnistuu Yhdysvalloissa varsin helposti, mutta Suomessa valvonta on tiukempaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat