Mainos

Facebook osti tunnistustekniikkaa - kuinka kalliiksi se tulee yksityisyydelle?

Facebook on hankkinut kasvotunnistusteknologiaa kehittäneen Face.comin.

Kauppahinnan on huhuttu liikkuvan 55-60 miljoonan dollarin välillä. Kauppahintaa askarruttavampi asia saattaa olla kuitenkin hankinnan hinta ihmisten yksityisyydelle, pohditaan InformationWeekin tuottamalla the brainyard-sivustolla.

Face.comin kasvontunnistustekniikan avulla käyttäjät pystyvät aiempaa helpommin tunnistamaan ihmisiä kuvista ja videoista.

Face.comin teknologialla voidaan identifioida ihmisten kasvoja myös huonolaatuisista kuvista. Sovelluskehittäjät pystyvät puolestaan hyödyntämään kasvotunnistusta omissa sovelluksissaan.

Facebookin mukaan ihmiset nauttivat kuvien jakamisesta ystäviensä kesken. Palvelun mukaan Face.comin teknologian avulla pystytään tuottamaan paras kokemus valokuvien jakamiseen.

Facebookin käyttäjille kyllä neuvotaan, kuinka he pystyvät rajoittamaan näkyvyyttään heitä koskevissa kuvatunnisteissa. Myös tunnisteiden poistamiseen annetaan neuvoja.

Brainyard-sivuston mukaan koko kuvatunnistusprosessi saattaa kuitenkin olla pian liian monimutkainen siihen, että käyttäjät pysyisivät kärryillä tilanteesta.

Sivuston mukaan mm. yritysten täytyy varmistaa, että lisääntynyt kuvatunnisteiden käyttö ei johda asiakkaiden yksityisyyden heikkenemiseen.

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.