Facebook haluaa lukea tulevaisuudessa ajatuksia – "Tavoitteena lukea sata sanaa minuutissa"

Yhteisöpalvelu Facebook haluaa lukea ajatuksia, ainakin mitä tulee siihen, mitä ihminen tahtoo sanoa tai kirjoittaa. Yhtiön konferenssissa keskiviikkona julkistettiin projekti, jonka tarkoituksena on mahdollistaa viestien kirjoittaminen ajatusten avulla.

– Mitä jos voisimme kirjoittaa suoraan aivoillamme tietokoneelle, sanoi tiimijohtaja Regina Dugan.

Dugan johtaa Facebookin Building 8 -tiimiä, joka pyrkii keksimään uusia laitteita, joilla sosiaalista verkostoa voitaisiin kehittää.

Projekti alkoi puoli vuotta sitten ja siinä on mukana yli 60 työntekijää, muun muassa tutkijoita ja insinöörejä.

– Olemme vasta päässeet alkuun.

– Tavoitteemme on luoda systeemi, joka pystyy kirjoittamaan sata sanaa minuutissa suoraan aivoistasi.

Nykyään vastaavanlainen teknologia vaatii implanttien asentamista kirurgisesti. Sellaisesta ovat hyötyneet esimerkiksi tietyistä hermoston sairauksista kärsivät ihmiset.

Duganin mukaan Facebookin teknologia perustuisi näköaistiin ja toimisi antureiden avulla. Teknologian tarkoitus ei olisi lukea satunnaisia ajatuksia.

– Puhumme ajatuksista, jotka haluamme jakaa. Sanoista, jotka olet päättänyt lähettää aivojen puhekeskukseen.

Tämänkaltaisen teknologian avulla tekstiviesteihin ja sähköposteihin voisi vastata ajattelemalla ilman, että tarvitsisi keskeyttää sitä, mitä on parhaillaan tekemässä.

Duganin mukaan Facebookin teknologia voisi joskus auttaa ihmisiä, joilla on puhumista vaikeuttavia sairauksia.  

Lue myös:

    Uusimmat