Facebook antaa firmalle kasvot

Käyttäjät toivovat yritysten Facebook-sivuilta alennuksia ja suoraa kontaktia kuluttajaan.

Kotimainen mainostoimisto Zeeland on markkinointitutkimustoimisto Consumer Compassin kanssa tehnyt tutkimuksen yritysten Facebook-toiminnasta ja kuluttajien toiveista toimintaan liittyen.

Ainutlaatuiseen tutkimukseen osallistui 711 vastaajaa, joista noin 500 on Facebookin jäsen. Vastaajat olivat 16-60-vuotiaita.

Facebook on muutamassa vuodessa noussut verkon vetovoimaisimmaksi yhteisöpalveluksi, ja kaikista verkkopalveluista vain hakukone Google menee edelle.

Käyttäjiä Facebookilla on jo yli 500 miljoonaa. Ei olekaan ihme, että ihmisten perässä seuraavat myös yritykset ja mainostajat.

Miksi fanittaa firmaa Facebookissa?

Yritysten saapuminen nettiyhteisöön jakaa vastaajat periaatteessa kahteen leiriin: kolmasosa on fanisivujen puolesta, kolmannes vastustaa.

Tutkimuksen mukaan 66 prosenttia "tykkää" tai on jäsen 1-20 sivulla. 16 prosenttia fanitti yli 20 sivua tai ryhmää.

Syistä tykätä yrityksen Facebook-sivua tärkein on arvojen ja tuen osoittaminen. 18-29-vuotiaista vastaajista liki puolet kertoi tykkäävänsä yrityksen tai artistin fanisivusta ilmaistakseen ihailuaan.

Yritysten tärkein mainoskikka verkkoyhteisössä on lisämateriaalin jakaminen - fanittaakseen Facebookissa käyttäjä haluaa jotain sitä jotain persoonallista - inhimillistä yhteyttä kasvottoman yrityksen ja tavallisen kuluttajan välillä.

Virtuaaliyhteyden ohella kaivataan konkretiaa, syy käyttää Facebook-hahmon varsinaista palvelua. Hieman alle puolet vastaajista toivoi firman tarjoavan myös alennuksia tarjoamiinsa palveluihin, mutta vain noin 16 prosenttia kertoo saavansa niitä.

"Kyllä minäkin, jos muutkin"

Facebookin tärkein tehtävä käyttäjilleen on yhteydenpito muihin.

Noin viidennes vastaajista kokee tuntevansa samankaltaisuutta muiden käyttäjien kanssa. Samankaltaisuuden tunne on tärkeä etenkin 30-39-vuotiaiden käyttäjien keskuudessa. Keski-ikäisille käyttäjille Facebook avaa mahdollisuuden keskustella tärkeistä asioista.

Noin puolet 18-29-vuotiaista uskoo Facebookin tarjoavan tietoa nopeammin kuin muut kanavat. Reilu kolmasosa ikäryhmästä katsoo menettävänsä jotain arvokasta, jos ei ole Facebookin jäsen.

Vain joka kymmenes 50-60 vuotiaista kertoo samaa.

Suurin huolenaihe taas on yksityisyydensuoja. Noin 70 prosenttia vastaajista on jättänyt liittymättä ryhmiin tai lataamatta sovelluksia tietoturvansa vaarantamisen pelossa.

Kyselyyn vastasi noin kaksisataa ihmistä, jotka eivät ole Facebookissa, ja heillekin pääsyy olla liittymättä on yksityisyydensuojan turvaaminen.

Yrityskuvan häilyvyys Facebookissa

Esiintyminen Facebookissa on taitolaji niin yritykselle kuin yksityiskäyttäjällekin. Jos et tee mitään, profiilisi unohtuu. Jos teet liikaa, sinut blokataan.

Enemmistöllä vastaajista tuntuu olevan huonoja kokemuksia yritysten Facebook-toiminnasta. Samalla yli puolet uskoo, että Facebookin merkitys markkinointikanavana tulee kasvamaan.

Facebook-markkinointistrategiaansa vielä kaavailevien yritysten kannattaakin miettiä, kääntyykö mainonta ja yritysmaailman tuominen nettiyhteisöön itseään vastaan.

Kuinka halukkaita käyttäjät ovat seuraamaan loputonta mainostulvaa? Voiko yritys markkinapaikkaa jahdatessaan karkoittaa etsimänsä yleisön?

Lue myös:

    Uusimmat