F1-sarjan kuumimmaksi taistelupariksi nousseet Max Verstappen ja Charles Leclerc taistelivat keskenään jo karting-aikoina: "Ne eivät aina päättyneet hyvällä tavalla"

Kuluvalla F1-kaudella on saatu ihastella Red Bullin Max Verstappenin ja Ferrarin Charles Leclercin välistä kaksintaistelua. Kahdessa edellisessä osakilpailussa on nähty erityisen paljon kipinöitä kaksikon välillä. Parivaljakko on taistellut toistensa kanssa aiemminkin, tosin hiukan pienemmissä ympyröissä.

Verstappen ja Leclerc voivat olla seuraava legendaarinen taistelupari formula ykkösten historiassa.

– Toivon todella niin. Meillä oli todella hyviä taisteluita karting-aikoina. Ne eivät kuitenkaan aina päättyneet hyvällä tavalla, mutta ne olivat hauskoja ja hyviä aikoja, Leclerc sanoi BBC:lle.

Kaksikon välillä on riittänyt tällä kaudella dramatiikkaa, erityisesti kahdessa edellisessä osakilpailussa. Autotkaan eivät ole säilyneet kolhuitta Verstappenin ja Leclercin kilpa-ajosta. 

– En malta odottaa, että pääsemme iskemään taas yhteen. Loppujen lopuksi, olemme tehneet suurimman osan urastamme yhdessä, joten on hauskaa löytää toisemme formula ykkösistä, Leclerc sanoo.

Leclerc ei ole vielä onnistunut nappaamaan uran ensimmäistä voittoa kuninkuusluokassa. Verstappen on voittanut tällä kaudella kerran, kun hän oli Itävallan GP:n ykkönen. Kyseisessä kisassa nähtiin kaksikon välinen hurja taistelu voitosta, kun Verstappenin ja Leclercin autot osuivat loppuhetkillä toisiinsa. 

– Toivottavasti saamme ensimmäisen voiton pian ja monta sen jälkeenkin. Päätavoite on kuitenkin ottaa ensimmäinen voitto. Lapsena unelmani oli olla maailmanmestari. Nyt olen vihdoin tallissa, jossa uskon sen olevan mahdollista. Sen vuoksi meidän pitää jatkaa työntekoa ja toivottavasti se tapahtuu jonain päivänä, Leclerc päättää.

Formula ykkösten seuraava osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Hockenheimin radalla, kun vuorossa on Saksan GP.

Lue myös:

    Uusimmat