F1-menestyspomo muistaa Kimi Räikkösen tallipomon halveksunnan: "Hän on erittäin ylimielinen ja luulee olevansa muiden yläpuolella"

Menestyksekkään uran F1-tallipäällikkönä tehnyt Flavio Briatore tuli formula ykkösiin t-paitakauppiaana ja nousi nopeasti huipulle, mikä sapetti monia pitkän linjan autourheilumiehiä. Näistä pahin oli italialaisen mielestä Ron Dennis.

Briatore valittiin Benettonin kaupalliseksi johtajaksi, kun italialainen vaatebrändi osti Tolemanin F1-tiimin 1980-luvun puolivälin jälkeen. Autourheilua tuntematon Briatore sai tehtäväkseen haalia talliin alan parhaat osaajat, missä hän onnistuikin erinomaisesti.

Lajin ulkopuolelta ryminällä sisään tullut Briatore kuitenkin ärsytti suunnattomasti ennen kaikkea McLaren-tiimin menestyspäällikköä Ron Dennisia, joka johti tallia myös Kimi Räikkösen aikana. Briatore uskoo halveksunnan johtuneen osittain pelosta.

– Muistan, kuinka Ron Dennis puhui aina, että ”sinä et ymmärrä tätä”. Se oli aina sitä, että ”sinä et ymmärrä, sinä et ymmärrä”, Briatore kertoo F1:n Beyond the Grid -podcastissa.

Briatore nostaa esimerkiksi toisen brittilegendan Frank Williamsin, jonka kanssa hän kävi monia keskusteluita muun muassa kaupallisesta toiminnasta ja sponsoroinnista. Ron Dennis ei koskaan alentunut puhumaan Briatorelle, ellei hänellä ollut mielipidettä kerrottavanaan tämän tekemisistä.

– Ron on persoonana erittäin ylimielinen. Hän luulee olevansa muiden yläpuolella, vaikkei hän ole.

– Hän on kaveri, joka oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Hän nappasi haltuunsa McLarenin, onnittelut siitä häneltä. Hän teki enemmän rahaa kuin kukaan – vain Ferrari oli lähellä sitä, Briatore tiivistää.

Valitse sponsoritarrat tai työttömyys

Vaikka Briatorella ei ollut osaamista F1-auton rakentamisesta, hän onnistui voittamaan mestaruuksia muun muassa Michael Schumacherin, Ross Brawnin ja lukuisten muiden alan huippuosaajien avulla. Tämä vaati huomattavan paljon rahaa, jota Briatore osasi tehdä myyntitaidoillaan, mutta oman kertomansa mukaan myös johtajan ominaisuuksillaan, joissa hän oli mielestään Dennisia etevämpi.

– Minä saavuin formula ykkösiin ilman mitään taustaa moottoriurheilusta. Se, mitä Ron ei osannut, oli ihmisten johtaminen. Sen jälkeen tulevat sinun visiosi ja teknologia, Briatore kommentoi.

– American Expressin puheenjohtaja ei voisi olla Lamborghinin puheenjohtajana. Tuote on erilainen, hän vertaa.

Briatore kertoo myös tarinan siitä, miten F1-sarjan realiteetit saattoivat törmätä tallin sisällä.

– Kerran Pat Symonds tuli kertomaan minulle toimistooni, että tarrat tekevät autosta liian painavan. Minä sanoin, että okei, ottakaa tarrat pois, niin teillä ei ole rahaa kisata – sinä valitset.

Kumman Symonds valitsi?

– Tarrat.

Lue myös:

    Uusimmat