20-vuotias Charles Leclerc valmistautuu F1-uransa ensimmäiseen kisaviikonloppuun Australian Melbournessa. Ferrarin suojatteihin kuuluva monacolainen ajaa tällä kaudella Marcus Ericssonin tallikaverina Sauberilla.
MAINOS
Australian F1-viikonloppu
C Morella!Perjantai: Harjoitukset klo 02.55 ja 06.55
Lauantai: Harjoitukset klo 04.55, aika-ajo klo 07.55
Sunnuntai: Australian GP klo 07.55, ennakkotunnelmat klo 07.00!Kaikki F1-kauden ajojaksot suorina C Morella.
Tilaa C More tästä ja varmista paikkasi F1-eturivissä!
Sauber-kuskit tutustuivat torstaina mediapäivän aikana muun muassa paikallisiin eläimiin. Kaksikko teki lähempää tuttavuutta esimerkiksi eläintarhasta tuotujen kengurujen ja koalojen kanssa.
Sauberin ja Leclercin julkaisemien kuvien ja videoiden perusteella kaikki meni mukavasti, kunnes Leclerc sai käsittelyynsä isokokoisen käärmeen. Nuorukaisella oli melkoinen ilme, kun hän laittoi osan matelijasta kaulansa ympärille.
Ympärillä olleet ihmiset ottivat ilon irti Leclercin piinasta. ”Meillä on kyllä vakuutus”, huuteli joku. ”Saat sen lahjaksi”, totesi taas eläintarhan työntekijä. Huippulupaus kesti lopulta paineen ja poseerasi onnistuneesti käärme kaulansa ympärillä.
Pääkuvan videolla Leclercin mietteitä Barcelonan talvitestien aikaan.