F1-huippukuski Daniel Ricciardolla poikkeuksellinen ongelma Qatarissa – "Tuskallista"

McLarenin Daniel Ricciardon Qatarin GP meni pahasti mönkään, kun australialaiskuljettaja jäi pistesijojen ulkopuolelle. Ricciardo paljasti jälkikäteen kärsineensä pahasta ongelmasta, joka pilasi hänen iltapäivänsä.

Ricciardon viikonloppu alkoi jo vaikeasti, kun hän jäi kymmenen kärjen ulkopuolelle lauantain aika-ajossa. Kisaan ruudusta 14. lähtenyt Ricciardo ei onnistunut lopulta nousemaan kuin kaksi pykälää ylemmäs.

McLarenilla olisi ollut kisavauhtia, mutta Ricciardo kohtasi pahan ongelman.

– Heti ensimmäisellä kierroksella ilmoitustaulussa alkoi näkyä polttoaineen varoitusmerkki. Sitä ei yleensä näe tuossa vaiheessa kisaa ja ajattelin, että okei, ehkä ilmoitustaulu on jotenkin rikki.

– Mutta sitten aika aikaisessa vaiheessa talli sanoi, että minun pitää alkaa oikein kunnolla säästää bensaa. Tein myös niin. Yhdessä vaiheessa luulin, että olin säästänyt jo liikaa bensaa, mutta talli kertoi, että ei, lisää pitää säästää. Siinä vaiheessa kierrosajat olivat tyyliin kahta sekuntia normaalia hitaampia. Renkaat olivat kylminä, jarrut kylmiä ja ajaminen oli todella vaikeaa, Ricciardo kertasi.

Ricciardo alkoi miettiä jo keskeytystä, kun bensan säästäminen ei meinannut riittää.

– Sitten jossain vaiheessa he sanoivat, että enää ei tarvitse säästää ja painoin menemään hullun lailla.

– Tuskallista. Joku meni vikaan joko datan tai laskelmien kanssa. Saimme väärää informaatiota, Ricciardo avasi ongelmia.

Ricciardon kannalta Meksikon ja Qatarin peräkkäiset viikonloput menivät mönkään, kun hän jäi molemmilla kerroilla kymmenen kärjen ulkopuolelle.

Lue myös:

    Uusimmat