F-Securen Hyppönen MTV:lle: Kun joululoma loppuu, hyökkäykset saattavat loppua

Pankkihyökkäysten takaa voi paljastua ryhmä suomalaisnuoria 1:51

Tietoturva-asiantuntijan mukaan pankkeja vastaan tehty palvelunestohyökkäys on Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen.

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoo, että pankkeja kohtaan on nähty palvelunestohyökkäyksiä etenkin USA:ssa. Ensimmäiset pari vuotta sitten. Mutta Suomen mittakaavassa nyt nähdyt hyökkäykset ovat täysin poikkeuksellisia.

Hyppönen arvelee, että hyökkäysten takana on joukko suomalaisia teinejä.

– Tässä on vähän mietitty, että viime vuonnakin joululoman aikaan nähtiin samanlaisia hyökkäyksiä. Se voi olla, että kun joululomat loppuu, niin hyökkäyksetkin loppuu.

– Ollaan seurattu tämän ryhmän toimintaa, ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Täsmälleen 2013 jouluna koettiin laajoja hyökkäyksiä, joissa tämä ryhmä oli mukana.

Miksi OP?

Hyppösen mukaan ei ole mitään selvää tietoa millä logiikalla tämä ryhmä on valinnut kohteitaan. Hänen mukaansa kohteita on ollut paljon enemmän kuin mitä nyt on ollut otsikoissa. Kohteina on ollut mm. erilaisia medioita.

Hyppönen sanoo MTV Uutisille, että kriittinen infrastruktuuri, kuten sähkön- ja veden jakelu on helpoin suojata niin, että se irrotetaan internetistä kokonaan. Verkkopankkien suhteen näin ei voida tehdä, koska niihin pitää päästä netin kautta.

– Tämä tarkottaa sitä, että verkkopankkeja kohtaan voidaan aina hyökätä tällaisella dossaus-hyökkäyksellä. Sen takia olisi tärkeää, että pankkien muut toiminnot, kuten vaikkapa pankkiautomaatit, olisivat kokonaan irrotettuna näistä verkoista.

Hyppönen sanoo, että nyt pankkeja vastaan tehty hyökkäys on näyttävyydestään huolimatta hyvin yksinkertainen. Se on vain liikenneruuhka, jossa on saatu aikaan hirveä määrä liikennettä, mikä hidastaa palveluita.

– Siitä on vielä hyvin pitkä matka siihen, että oikeasti pitäisi olla huolissaan ihmisten rahoista. Tai huolissaan siitä, että nämä hyökkääjät pääsisivät kiinni pankkitoimintoihin. He ovat vain kyenneet hidastamaan verkkopankkitoimintoja. Tämä ongelma loppuu heti, kun ruuhka loppuu.

Hyppönen sanoo, että Suomessa on vielä paljon tekemistä sen suhteen, että verkot kestäisivät myös tietoliikenneruuhkia.  

– Meillä on tutkittu  näitä asioita jo pitkään ja meillä on paljon omaa alan osaamista. Tekemistä on kuitenkin selvästi vielä. 

Lue myös:

    Uusimmat