F-Secure ampaisi pörssissä

Helsingin pörssin reipas aloitus tasaantui aavistuksen päivän mittaan.

Kello 14:n aikaan aikaan yleisindeksi osoitti kuitenkin edelleen selvää 3,4 prosentin nousua. Parhaassa vauhdissa oli edelleen F-Secure, joka oli ampaissut ylöspäin yli 18 prosenttia.

Yhtiön hiljattaiset julkistukset uusista kumppaneista ovat lisänneet luottamusta sen tulevaisuuteen. Keskiviikkona yritysostoksilla käyneen Metsä-Serlan A-osakkeen nousu oli reilun prosentin luokkaa.

Ranskalaisyhtiön ostamisesta aamupäivällä kertonut Rapala oli sekin puolentoista prosentin ylämäessä. Nokia ja Sonera kuuluvat myös nousijoiden joukkoon. Nokian kurssi oli plussalla yli kuusi prosenttia vajaassa 60 eurossa. Sonera oli noussut reilut kaksi ja puoli prosenttia.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat