Ex-rauhanlähettiläs: Välinpitämättömyys Syyriasta Irakin kriisin syynä

Irakin kriisi on seurausta siitä, että maailma on seurannut välinpitämättömänä Syyrian sisällissotaa, sanoo Syyrian entinen rauhanlähettiläs Lakhdar Brahimi.  

– On tunnettu tosiasia, että tällainen konflikti [kuin Syyriassa on] ei pysy yhden maan rajojen sisällä.  

Brahimi sanoo, että kansainvälinen yhteisö laiminlöi Syyrian ongelmiin puuttumisen eikä auttanut niiden ratkaisussa.

Hän sanoo myös varoittaneensa YK:n turvallisuusneuvostoa jo marraskuussa siitä, että Syyrian hallitusta vastaan taisteleva islamistinen Isis oli "kymmenen kertaa aktiivisempi Irakissa kuin Syyriassa". Isis on viime päivinä ollut keskeinen voima Irakin hallituksen vastaisessa kapinassa.  

Brahimi arvioi myös, että Irak ei ole oikeasti toipunut vuoden 2003 hyökkäyksestä. Yhdysvaltain johtama liittouma suisti tuolloin vallasta Irakia itsevaltaisesti johtaneen Saddam Husseinin.  

Lakhdar Brahimi yritti YK:n ja Arabiliiton nimittämänä lähettiläänä saada Syyrian osapuolet rauhanneuvotteluihin. Kun tulosta ei tullut, Brahimi erosi toukokuussa tehtävästä.  

Lue myös:

    Uusimmat