Mainos

Ex-presidentti Clinton sytytti demokraatit puoluekokouksessa

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on virallisesti nimitetty demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi Charlottessa Pohjois-Carolinassa.

Obama ottaa vastaan ehdokkuuden myöhemmin kokouksen päätöspuheessaan. Obama kävi jo kertaalleen pikaisesti lavalla tervehtimässä ex-presidentti Bill Clintonia, joka asetti Obaman ehdolle.

Clinton osoitti puheessaan, että hänessä on yhä tähtiainesta. Hän villitsi kokousyleisön puolustamalla Obaman neljän vuoden saavutuksia ja talouspolitiikkaa.

– Hän peri pahasti vahingoittuneen talouden, sanoi Clinton. Samalla hän muistutti, että suunnanmuutokseen menee aikaa.

Republikaanit saivat osansa vinoilusta. He ovat Clintonin mukaan vastustaneet Obaman uudelleenvalintaa, koska presidentti ei ole ehtinyt siivota republikaanihallinnon jälkeensä jättämää täydellistä sekasotkua.

– Kukaan presidenteistä ei olisi voinut saada vahinkoja korjatuksi neljässä vuodessa, en minä eivätkä edeltäjäni, Clinton painotti.

Clinton joutui kovaan kilpailuun tv-katsojista, sillä samaan aikaan puheen kanssa pelattiin amerikkalaisen jalkapallon liigakauden avausottelu.

(MTV3 - STT)

Katso Päivi Sinisalon kommentit Charlottesta, Yhdysvalloista: (Huomenta Suomi 6.9.2012)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.