Ex-nyrkkeilijä Amin Asikaisesta isä toistamiseen

Amin Asikaisen, 35, ja kihlattu Nilüfer Syvämeren, 26, ensimmäisen lapsen laskettu aika on marraskuun lopussa.

Amin ja kaunis Nilüfer tutustuivat toisiinsa reilu vuosi sitten yhteisten tuttavien kautta. Kihloja vaihdettiin keväällä. Nyt parin suunnalta kuuluu jälleen iloisia uutisia, sillä heinäkuussa pidettävien häiden lisäksi Nilüfer on raskaana.

– Raskaus on sujunut hyvin, vaikka huono olo on vähän vaivannut. Lapsen laskettu aika on marraskuun lopussa. Raskaus on pian puolessavälissä, sateisesta Barcelonasta tavoitettu Nilüfer kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Kihlapari ei asu vielä virallisesti yhdessä, sillä Amin asuu Kirkkonummella ja Nilüfer töidensä vuoksi Lahdessa.

– Muutan Kirkkonummelle vasta lokakuussa, kun äitiyslomani alkaa.

Lapsi ei ole Nilüferin ensimmäisen, sillä hänellä on kolmevuotias tyttö. Aminilla on avoliitostaan Minna Waltherin kanssa kohta kahdeksan vuotta täyttävä tyttö. Avoparin erosta uutisoitiin vuonna 2008.

Raskaudesta uutisoi ensimmäisenä Me Naiset -lehti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat