Ex-muslimien ryhmä vaatii oikeutta luopua uskosta vapaasti

Joissakin maissa islamin uskosta luopuvia uhkaa vankeus tai kuolemantuomio. Oikeutta vapaaseen uskosta luopumiseen ajavia ryhmiä on perustettu Hollantiin, Ruotsiin, Saksaan ja Britanniaan.

Hollannissa on virinnyt keskustelu muslimin oikeudesta luopua uskostaan vapaasti. Maassa asuu miljoona muslimia.

- Islamin uskosta luopumisessa on valtavia ongelmia. Islamissa on viisi sharia-koulukuntaa, jotka kehottavat tappamaan uskostaan luopuvan muslimin, kertoo "Ex-muslimien komitean" johtaja, hollantilais-iranilainen Ehsan Jami, 22.

Jamin johtama komitea haluaisi, että muslimit kunnioittaisivat uskonvapauden periaatetta ja tunnustaisivat muslimien oikeuden luopua uskostaan. Samaa asiaa ajavia ryhmiä on perustettu Ruotsissa, Saksassa ja Britanniassa.

Joissakin muslimimaissa uskosta luopujaa uhkaa vankeus tai kuolemantuomio, ja uskonluopioita vieroksutaan muslimimaailmassa yleisemminkin.

- Ihmiset pitävät minua radikaalina. He ajattelevat minun vihaavan muslimeja, mutta ongelma on ideologia, eivät ihmiset, Jami sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Jami saapui haastatteluun henkivartijoiden saattelemana. Hänen kimppuunsa on käyty kolmesti, ja elokuisesta hyökkäyksestä epäiltiin islamisteja. Hollannissa nousi tapauksesta kohu.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat