Ex-kansanedustaja Ingvar S. Melin löydettiin kuolleena eduskunnasta

RKP:n entinen kansanedustaja Ingvar S. Melin on kuollut. Hänet löydettiin iltapäivällä eduskuntatalosta ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmähuoneesta.

Melin oli kuollessaan 78-vuotias.

Melinin viimeisistä kansanedustajavuosista on aikaa jo parikymmentä vuotta, mutta hänellä oli tapana vierailla eduskuntatalossa lähes päivittäin. Hän seurasi ahkerasti ulkomaisia sanomalehtiä.

Melin oli kansanedustajana kolmeen eri otteeseen, ensimmäisen kerran vuonna 1966. Hän oli puolustusministerinä lyhytaikaiseksi jääneessä Martti Miettusen (kesk.) hätätilahallituksessa 1970-luvun puolivälissä.

Melin toimi myös pitkään työnantajain keskusliiton STK:n kansainvälisten asioiden johtajana.

Hän avioitui vuonna 1961 Lenita Airiston kanssa ja eron jälkeen myöhemmin Maria Melinin (os. Korpikoski) kanssa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat