Mainos

Eviran kebab-listassa puutteita - osa nimistä aiheuttanut sekaannuksia

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira julkaisi eilen tiedotteessaan luettelon yrityksistä, joihin turkulainen Lihaliike Agali Oy on vuoden 2011 aikana toimittanut tuotteitaan.

Evira on saanut tiedot virka-apuna poliisilta. Lihaliike Agali Oy:llä ei ole ollut lainsäädännön edellyttämää kirjanpitoa tuotteistaan ja niiden edelleen toimittamisesta. Tämän vuoksi Eviran käytössä olevassa luettelossa voi olla joitakin epätäsmällisyyksiä ja puutteita.

– Lista on puutteellinen eli sieltä voi puuttua yrityksiä, joihin yhtiö on toimittanut lihaa. Sekaannusta on aiheuttanut myös se, jos samankaltaisen nimisiä yrityksiä löytyy Suomesta useampia. Pääosa ravintoloista, joihin Agali on toimittanut lihaa, löytyvät Lounais-Suomesta, Eviran elintarvikehygieniayksikön johtaja Auli Vaarala kertoo MTV3 Uutisille.

Lihaa ostaneisiin yrityksiin valvontakäyntejä

Evira on määrännyt Agalin lihatuotteet hävitettäviksi niissä havaittujen vakavien hygienia- ja muiden puutteiden vuoksi. Virheellisyyksiä on todettu jäljitettävyydessä, merkitsemisessä sekä elintarvikkeiden säilytys- ja käsittelyolosuhteissa.

– Tietojen julkaisemisen tavoitteena on ollut kuluttajien terveyden suojaaminen ja harhaanjohtamisen estäminen sekä elintarvikemääräysten vastaisten tuotteiden nopea ja tehokas markkinoilta poistaminen, Vaarala lisää.

Evira on edellyttänyt, että kunnan valvontaviranomaiset tekevät valvontakäynnin yrityksiin, joihin Agali on toimittanut tuotteitaan. Valvontakäynnit pyritään tekemään mahdollisimman pian, jotta varmistutaan, että tuotteet on poistettu markkinoilla.

Poliisi tutkii myös Agalin toimintaan liittyviä ihmiskauppa- ja talousrikosepäilyjä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.