Evijärven surmasta epäilty pysyy vangittuna

Lapuan käräjäoikeus päätti aamulla jatkaa Evijärven surmasta epäillyn vangitsemista. Poliisi uskoo saavansa esitutkinnan valmiiksi tammikuun loppuun mennessä.

Evijärvellä marraskuun lopussa tapahtuneesta nuoren jepualaistytön surmasta epäilty 16-vuotias pietarsaarelaispoika pysyy yhä vangittuna. Lapuan käräjäoikeus päätti vangitsemisen jatkamisesta aamulla pitämässään istunnossa. Nuorukainen pysyy vangittuna taposta epäiltynä todennäköisin syin.

Pietarsaarelaispoika on ollut vangittuna tutkinnallisista syistä Lapuan poliisivankilassa, mutta hänet siirretään lähipäivinä Vaasan vankilaan. Tapausta tutkiva poliisi on tutkintaa johtavan rikoskomisario Sakari Palomäen mukaan keskittynyt viime aikoina surmatyön motiivin selvittämiseen.

-Motiivi ei vielä ole täysin selvillä, enkä tiedä, selviääkökään se koskaan kokonaan, sanoo Palomäki.

Muutoin poliisi on tutkimuksissaan jo varsin pitkällä. Palomäen mukaan tutkinnan loppusuora häämöttää jo, enää odotetaan tuloksia juttuun liittyvistä laboratoriotutkimuksista. Palomäki uskookin, että esitutkinta saadaan valmiiksi tammikuun loppuun mennessä.

Nuorukaisen vangitsemisen jatkamisesta päätetään vuoden vaihteessa voimaan tulevan uuden pakkokeinolain mukaan 13. tammikuuta, mikäli vangittu niin pyytää. Syyte pietarsaarelaispoikaa vastaan on nostettava viimeistään 27. helmikuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat