Evan toiminta lopetetaan

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan toiminta aiotaan nykyisessä muodossa lopettaa ensi vuoden alussa.

Kaupan, teollisuuden, maatalouden, pankkien ja vakuutusalan yhteinen järjestö vietti viime viikolla 25-vuotisjuhliaan. Päätös Evan jatkosta on määrä tehdä toukokuun lopulla, kertoo Helsingin Sanomat.

Esillä on ollut niin sanottu pehmeä suunnitelma toiminnan alasajosta siten, että toimisto yhdistettäisiin johonkin toiseen talouselämän laitokseen. Tästä on erilaisia näkemyksiä valtuuskunnassa. Evan toimitusjohtaja Jaakko Iloniemi on jäämässä vuodenvaihteessa eläkkeelle, eikä uutta toimitusjohtajaa enää valittane.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat