Euroviisujen avaus on Kalevalaa, Lordia ja Lappia

Musiikkivideoiden ohjaajana kansainvälistä mainetta niittänyt Jokinen lupaa Lordi-henkeä. Videota on kuvattu kolme päivää Lapissa ison budjetin turvin.

Musiikkivideo-ohjaaja Antti Jokinen ohjaa Euroviisujen avausvideon. Video aloittaa finaalilähetyksen ja se on perinteisesti esitellyt isäntämaan luontoa ja turistikohteita.

Jokinen ei kuitenkaan ole tehnyt perinteistä viisuvideota, vaan turistivideon sijaan Jokinen käsikirjoitti Lordi-henkisen tarinan.

- Teemoina ovat Lapin ja Kalevalan mytologia yhdistettynä monsterimaailmaan. En tehnyt Suomen esittelyvideota vaan jotain originaalia ja erikoista, Jokinen sanoo.

Avausvideon budjetti oli huikea: projektiin kulutettiin Jokisen mukaan satoja tuhansia euroja.

- Kuvasimme Lapissa kolme päivää. Kyseessä on kolmeminuuttinen lyhytelokuva, jossa koko Lordi-bändi on mukana. Musiikki on sekoitus sekä sävellettyä että Lordi-musiikkia, Jokinen kertoi MTV3:n Viihdeuutisille.

Ensi-iltansa video saa Euroviisujen finaalissa 12. toukokuuta.

Antti Jokinen on tällä hetkellä Suomen kansainvälisesti tunnetuin musiikkivideo-ohjaaja. Hän on työskennellyt muun muassa Will Smithin, Missy Elliottin, Céline Dionin, Westlifen ja Nightwishin kanssa.

Jokisen tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu mahdollisesti myös kokopitkän Hollywood-elokuvan työstäminen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat